Akupunktio ja kiinalainen lääketiede

Kiinalainen lääketiede on tiede, jonka juuret ovat kaukana historiassa. Jo yli kaksi tuhatta vuotta sitten sen teoriat muodostivat eheän kokonaisuuden ja hoitokeinot olivat hienostuneita ja pitkälle kehittyneitä. Kyse ei kuitenkaan ole mistään muinaismuistosta, vaan kiinalaisen lääketieteen teorioita on kehitetty, uudistettu ja tarkennettu kautta aikojen nykypäiviin saakka. Tänä päivänä käsissämme on elävä lääketieteen ala, jolla on paljon annettavaa osana terveydenhuoltoamme.

Akupunktio on Kiinan ulkopuolella käytetyin kiinalaisen lääketieteen hoitomuodoista. Hoito perustuu aina potilaalle tehtyyn tarkkaan tutkimukseen, jonka pohjalta kulloinkin käytettävät akupunktiopisteet ja pistotekniikat valitaan. Vaikka akupunktiota on Suomessa perinteisesti käytetty lähinnä erilaisten kiputilojen hoitamiseen, on sen käyttöalue todellisuudessa huomattavasti laajempi. Ihmisen omaa puolustuskykyä vahvistavana se tehoaa hyvin mm. moniin tulehdustauteihin, joiden hoitamiseen koululääketieteellä ei toistaiseksi ole keinoja. Tämän lisäksi esimerkiksi monet elimistön toiminnalliset häiriöt reagoivat hyvin akupunktiohoitoon.


Akupunktiolla hoidettaessa on saatu hyviä tuloksia esim.

  • akuutit ja krooniset kiputilat
  • niska- ja hartiakipu
  • olkapää- ja kyynärpääkipu
  • iskias- ja selkäkipu
  • stressi- ja jännitysoireet
  • päänsärky, migreeni
  • unettomuus, väsymys
  • vaihdevuosioireet
  • gynekologiset vaivat
  • virtsavaivat, ummetus
  • ruuansulatushäiriöt, närästys
  • kohonnut verenpaine
Sivuston toteutus: IT-parkki